Siirry pääsisältöön

Valokuvan voimauttava käyttö - mitä se oikein on?



Oppimisen taika -hankkeessa kehitetään opiskelijoiden työelämässä tarvitsemia taitoja soveltavan taiteen keinoin. Menetelminä hyödynnetään sosiaalista sirkusta ja valokuvan voimauttavaa käyttöä.

Tässä postauksessa kerromme tarkemmin valokuvan voimauttavasta käytöstä.

Miksi valokuvaa käytetään?
Sosiaalisen sirkuksen ja valokuvan voimauttavan käytön avulla opiskelijaa tuetaan ja rohkaistaan uusien ja erilaisten harjoitteiden tekemiseen. Menetelmien käyttö on turvallista ja hauskaa. Samalla opiskelija kohtaa haasteita ja tekee omaa osaamistaan näkyväksi sekä itselle että toisille. Opiskelussa ja työelämässä tarvittava itsetuntemus, sosiaalinen vuorovaikutus ja ryhmässä toimimisen taidot kehittyvät kuin itsestään näiden menetelmien avulla.  

Kenelle menetelmä sopii?
Hankkeessa on mukana TELMA- ja VALMA -koulutuksessa toimivia opettajia ja ohjaajia, jotka saavat koulutuksen sosiaalisen sirkuksen menetelmään. Osa näistä opettajista ja ohjaajista on jo saanut myös koulutuksen valokuvan voimauttavaan käyttöön. Valokuvakoulutuksessa tutustutaan valokuvan voimauttavan käytön periaatteisiin ja tehdään omakohtainen harjoitus oman osaamisen näkyväksi tekemisestä kuvien avulla. Harjoitukset puretaan yhdessä ja niitä tarkastellaan arvostavan kuuntelun ja voimauttavan palautteen periaatteiden mukaisesti. Tavoitteena on antaa opettajille ja ohjaajille omakohtainen kokemus siitä, miten valokuviin liittyvä arvostava kuuntelu ja voimauttava palaute tukevat ihmisen itsetuntemusta, itsearvostusta ja itseluottamusta, tukien näin opiskelijan osaamisidentiteetin rakentamista.

Mitä valokuvan voimauttava käyttö antaa opiskelijalle ja ohjaajalle?
Valokuvan avulla voidaan siis luoda tavoitteita, tarkastella omaa osaamista ja itseään.
Jokainen haluaa tulla kohdatuksi tasavertaisesti, aidosti ja saada arvostavaa palautetta. Valokuvan avulla tämä on mahdollista. Lisäksi yksilöllisyyden tunne vahvistuu, sillä jokainen saa itse määrittää mitä valokuvia hänestä otetaan ja mitä kuvia katsotaan yhdessä. Kun valokuvia katsotaan voimauttavasti, jokainen tulee nähdyksi ja näkyväksi siten kuin itse haluaa.
Kyse on itsemäärittelyn oikeudesta, joka osaltaan lisää ja vahvistaa osallistujan merkityksellisyyden tunnetta. Merkityksen näkökulmasta juuri osallistuminen ja yhteenkuuluvuus ovat ihmiselle tärkeitä elementtejä. Näitä tukemalla voidaan vahvistaa esimerkiksi opiskelijan opintoihin ja työhön sitoutumista.

Miten valokuvaa voi hyödyntää työelämätaitojen kehittämisessä?
Oppimisen taika -hankkeessa valokuvaa käytetään myös keskeisten työelämätaitojen, kuten oman toiminnan, sosiaalisen vuorovaikutuksen, ryhmässä olemisen ja osaamisen tarkasteluun, osittamiseen ja kehittämiseen. Opettajat ja ohjaajat kokeilevat ja kehittävät valokuvan voimauttavaa käyttöä harjoitteiden avulla. He toteuttavat keskeisiin työelämätaitoihin liittyviä valokuvaharjoitteita omassa opetuksessaan. Harjoitteita kehitetään, testataan sekä arvioidaan yhdessä.

Mistä saa lisätietoa valokuvan voimauttavasta käytöstä?
Yhteiskehittelyn pohjalta kootaan työkirja valokuvan voimauttavasta käytöstä ja opiskelijoiden kanssa toteutettavista harjoitteista. Työkirja antaa valmiudet kokeilla harjoitteita omassa työssä. Julkaisun on tarkoitus valmistua loppukeväästä ja linkki jaetaan muun muassa tällä blogialustalla ja se on vapaasti kaikkien aiheesta kiinnostuneiden käytössä.  

Hankkeessa toteutetaan kaiken edellä mainitun lisäksi myös vaikuttavuuden arviointi, jossa käytetään valokuvaa dokumentoinnin ja arvostavan kuuntelun välineenä. Vaikuttavuuden arvioinnista ja sen toteutuksesta kerrotaan seuraavassa blogissa.  Pysy kuulolla!

Tammikuisin terveisin,
Eija Honkanen ja Henna Heinilä Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työhönvalmennusmateriaalia: korttipakka, Seppo-peli ja virtuaaliset vahvuuskortit

  Oppimisen Taika - Sosiaalinen sirkus työelämätaitojen tukena -hankkeen aikana Ammattiopisto Livessä on toteutettu ryhmä- ja yksilötyöhönvalmennuksia Valma- ja Telma-opiskelijoille. Valmennuksissa olemme saaneet todistaa hienoja työllistymiseenkin johtaneita onnistumistarinoita. Valmennusten myötä kehitettiin uutta materiaalia ja uusia toimintatapoja. Keväällä julkaistussa Valokuvatyökirjassa  esiteltiin valokuvan käytön mahdollisuuksia myös osana työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Nappaa tästä postauksesta käyttöösi uutta Oppimisen Taika -hankkeessa kehitettyä työhönvalmennusmateriaalia. Työpaikalla - korttipakka työelämätaitojen oppimisen tueksi Työpaikalla -kortit syntyi tarpeesta käydä työelämän pelisääntöjä toiminnallisesti läpi. Tehtävänä on jaotella toimintakortteja oikeiden otsikoiden alle. Vastaukset eivät ole aina yksiselitteisiä ja käyttökokemusten perusteella kortit herättävät paljon keskustelua esimerkiksi työpaikkojen eroavaisuuksista. Kortit sopivat sekä yksilö- että ry

Sosiaalisen sirkuksen korttipakka on täällä!

Meillä on ilo esitellä Sosiaalisen sirkuksen korttipakka – oppimisen taikaa ja työelämätaitoja. Korttipakka esittelee kattavasti erilaisia sosiaalisen sirkuksen harjoituksia kuvien, videoiden sekä kirjallisten ohjeiden avulla. Korttien takana on Ammattiopisto Liven ja Sirkus Magentan työryhmä. Kaikki korttien valokuvat ja videot on kuvannut Ammattiopisto Liven media-alan perustutkinnon opiskelija Alessia Omeri ja kortit kuvattiin Liven omassa studiossa Kiannonkadun uudessa koulurakennuksessa. Sosiaalisessa sirkuksessa sirkus toimii välineenä monenlaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Sirkuksen avulla voi kehittää myös työelämässä tarvittavia taitoja, esimerkiksi sosiaalisia- ja ryhmätyötaitoja, omien vahvuuksien tunnistamista, esillä oloa tai vaikkapa uuden oppimista mukaansatempaavalla tavalla. Sirkus sopii kaiken ikäisille ja se soveltuu hyvin henkilöille, joilla on erityisen tuen tarpeita. Kortteja voi hyödyntää opetus- ja ohjaustyössä ja ne mukautuvat monenlaisiin tarpeisiin ja tila

Nyt voit pelata Oppimisen taika -peliä!

Oppimisen taika -hankkeen toiminta koki äkkipysäyksen maaliskuussa 2020, kun koronaviruksesta johtuen kaikki hankkeen toteuttama sosiaalisen sirkuksen toiminta jouduttiin keskeyttämään. Syntyi tyhjiö, jota lähdettiin kuitenkin tarmokkaasti täyttämään kehittämällä aivan uudenlainen sirkusta hyödyntävä peli. Sen tavoitteena on kehittää työelämässä tarvittavia taitoja sosiaalisen sirkuksen keinoin. Pelin ovat luoneet tiiviissä yhteistyössä Liven Oppimisen taika -hankkeen työryhmä sekä Sirkus Magentan taitavat sirkusohjaajat.     Juuri valmistunut peli on suunnattu ensisijaisesti VALMA-koulutuksen käyttöön, mutta sitä voi halutessaan hyödyntää myös perusopetuksessa. Pel iä ja sen toimivuutta TELMA-koulutuksessa tullaan testaamaan Liven TELMA-koulutuksen ryhmissä vielä kevään aikana. Sen pohjalta katsotaan, onko peliä tarpeellista muokata vai soveltuuko se sellaisenaan myös TELMA-koulutukse n opiskelijoille.   Peli löytyy julkisena versiona Seppo-kirjastosta