Meillä on ilo esitellä Sosiaalisen sirkuksen korttipakka – oppimisen taikaa ja työelämätaitoja. Korttipakka esittelee kattavasti erilaisia sosiaalisen sirkuksen harjoituksia kuvien, videoiden sekä kirjallisten ohjeiden avulla. Korttien takana on Ammattiopisto Liven ja Sirkus Magentan työryhmä. Kaikki korttien valokuvat ja videot on kuvannut Ammattiopisto Liven media-alan perustutkinnon opiskelija Alessia Omeri ja kortit kuvattiin Liven omassa studiossa Kiannonkadun uudessa koulurakennuksessa.
Sosiaalisessa sirkuksessa sirkus toimii välineenä monenlaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Sirkuksen avulla voi kehittää myös työelämässä tarvittavia taitoja, esimerkiksi sosiaalisia- ja ryhmätyötaitoja, omien vahvuuksien tunnistamista, esillä oloa tai vaikkapa uuden oppimista mukaansatempaavalla tavalla. Sirkus sopii kaiken ikäisille ja se soveltuu hyvin henkilöille, joilla on erityisen tuen tarpeita. Kortteja voi hyödyntää opetus- ja ohjaustyössä ja ne mukautuvat monenlaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin. Sirkusharjoitukset toimivat erinomaisesti muun muassa ryhmäytymisen tukena, mukavina välipaloina opetuksen lomassa, opiskelijan vahvuuksien löytämisen välineenä tai vaikkapa liikuntatuokioissa.Osassa korteista ohje löytyy kuvan ja tekstin lisäksi videomuodossa. Korteissa on lyhytlinkki sekä QR-koodi, jotka ohjaavat kyseisen kortin harjoituksen videoon. Koko soittolistan löydät tästä linkistä. Ohjeita sosiaalisen sirkuksen ryhmämuotoisen opetuksen toteuttamiseen ja korttien käyttöön löydät korttien kansilehdestä. Tulostettavat kortit ja kansilehden löydät täältä:
Et tarvitse ennakkotietoja tai -taitoja sirkusharjoitusten käyttöön. Ota siis sosiaalisen sirkuksen kortit osaksi omaa ammatillista työkalupakkiasi. 😊
Muistathan lisäksi myös Oppimisen taika-hankkeessa tuotetut muut materiaalit:
Oppimisen taikaa ja menestystarinoita
Työhönvalmennuksen tukimateriaalit
Terveisin,
projektikoordinaattori Salla/Ammattiopisto Live
Kommentit
Lähetä kommentti